Tukholma on ainutlaatuinen sekoitus dynaamisia työmarkkinoita ja rikasta kulttuuritarjontaa, omakoti- ja kerrostaloja, talvihuveja ja kesäisiä, vilvoittavia uimarantoja. Se vetää puoleensa ihmisiä eri puolilta maata ja maailmaa. Kaupungissa asuu nyt enemmän ihmisiä kuin koskaan, eikä asukasmäärän kasvu näytä laantuvan.
Tukholma on mahdollisuuksien kaupunki, jossa kaikilla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Tukholma on urbaani ja kasvava kaupunki, jossa panostetaan määrätietoisesti hyvään elinympäristöön. Se on maailmanluokan kaupunki, jolla on kunnianhimoa. Siellä on hyvä perustaa perhe ja siellä on hyvä vanheta.
Visio 2030
Tukholman kaupungilla on ollut vuodesta 2007 lähtien pitkäaikainen kokonaissuunnitelma ”Visio 2030 – Kohti maailmanluokan Tukholmaa”.
Modernin Tukholman kehityksessä on parhaillaan käynnissä kolmas merkittävä vaihe. Tukholmasta on kehittymässä kestävän kasvun elävä, inhimillinen ja luova suurkaupunki.
Tukholmassa tapahtuu nyt erityisen paljon. Kuten aiempina tapahtumarikkaina aikoina, nytkin ihmisillä on vahva usko tulevaisuuteen, ja kaupunkiin muuttaa yhä enemmän ihmisiä. Vuonna 2024 Tukholmassa on miljoona asukasta.
Parhaillaan ollaan toteuttamassa tai suunnittelemassa noin 30:a laajaa kaupunkikehityshanketta: Hammarby Sjöstad on lähes valmis ja uusia kaupunginosia, kuten Norra Djurgårdsstaden, Hagastaden ja Årstafältet, ollaan suunnittelemassa. Kaupunkiin rakennetaan uusia liikenneyhteyksiä, kuten Förbifart Stockholm ohitusväylä ja Citybanan, mutta myös alueen julkisen liikenteen laajentamista/kehittämistä lisätään esimerkiksi uuden raitiovaunuyhteyden avulla. Tulevien vuosien kunnallisia palveluja suunnitellaan ja kehitetään jo nyt.
Jokainen yksittäinen panostus on askel kohti visiota maailmanluokan Tukholmasta.